Hiphei!
Täällä taas ja syksy ehtinyt jo suurelta osalta hujahtaa johonkin. Aika on mennyt töissä ja nukkuessa - ollut vauhdikas syksy, osittain väsynytkin sellainen, mutta toki samalla ihan mielenkiintoinenkin. Tätä vuotta ei enää ole kuin 2,5 kk jäljellä ja innolla jo odotan seuraavaa, koska se varmasti tuo tullessaan paljon kaikenlaista uutta, muutoksia ja jännittäviä juttuja! Yay! Tämä vuosi on ollut paljolti virittelyä ensi vuotta ajatellen, epätietoisuutta ja ihmettelyä.

Polven kanssa tilanne ei ole muuttunut juurikaan mihinkään. Vanha rasitusvamma taustalla kummittelee, joten nyt on kyykyt ja salitreenit vielä kielletty (pilates vähän olisi harkinnassa jo ennen seuraavaa fyssarivisiittiä), joten tuntuu että olen surkastunut ihan kasaan ;) Toivottavasti kuvittelen vain! Lenkkeilyä on voinut harrastaa jonkun verran, metsässä on tullut pyörittyä marjojen perässä, jumppailtua kotona kahvakuulien ja jumppapallon kanssa. Töissäkin olen jokusen taukojumpan ehtinyt pyöräyttää. Innolla odotan, että pääsen salille treenaamaan!

Syksyllä on aina kauhea intoumus tehdä kaikkea mahdollista, ottaa uusia projekteja ja haasteita. Siksipä kesän tasapainotteluvaiheen (paino junnannut ja heilunut edestakas) jälkeen tekaisin jääkaapin oveen taas tutun painonpudotustaulukon ja nyt kahden viikon punnituksien jälkeen on lähtenyt -1,8 kg! Olen sinänsä ihan tyytyväinen tulokseen, kun en erityisesti ole tehnyt suuria muutoksia (toki viime viikolla revitty viisaudenhammas vähän vaikutti siihen, ettei ole jäätelöä lukuunottamatta kauheasti herkkuja tehnyt mieli, mutta toisaalta tuli syötyä säännöllisin väliajoin...)


Pari viikkoa sitten kaivoin taas bambupuikot esille ja uudet villasukat pukinkonttiin lähti kehitteille, nyt tänään toivottavasti saan ne valmiiksi. Netissä googlettelen yhtä kauan sitten unohtunutta PROJEKTIA (_joko nyt olisi energiaa viedä se loppuun asti_) ja keväälle haaveilen MATKASTA. Saas nähdä. KUNTOILUPROJEKTI lähtee liikkeelle ihan justiinsa, kun saan aikaiseksi ladata itselleni uuden salikortin.

KALENTERIIN (niin, Solidaarisuuskalenteri pamahtaa ihan justiinsa myyntiin) pitäisi merkitä säännölliset lenkkipäivät kaverin kanssa, että saadaan hänen perhearkeen mahdutettua vähän kaveriaikaakin. TYTTÖJENILTA on tulossa ensi viikolla, silloin otetaan rennosti, parannetaan maailmaa ja ehkä vähän messuillaankin.

Jussi meni tänään kaverinsa kanssa kalastamaan ja sain koko rauhallisen aamun itselleni. Luksusta! Kissa kainaloon ja sohvalle, tänään en jaksa murehtia mitään aikatauluja.

Tässä vielä resepti tuorepuuroon, olen niihin tällä viikolla hurahtanut ihan täydellisesti!

Sekalainen tuorepuuro (mittasuhteet vähän hakusessa)

- 1 dl isoa kaurahiutaletta + vähän tattarihiutaletta
- 1 dl kauramaitoa (enemmänkin taisi kyllä mennä)
- 1 tl maapähkinävoita
- 2 rkl (isoa) rahkaa
- 2 tl chiansiemeniä
- ripaus vanilliinisokeria
- ripaus psylliumia

Päälle: pieneksi pilkottua banaania, mansikoita, vadelmia. Eilen testasin mansikalla ja pähkinäsekoituksella, oli herkkua! Huomenna laitan ehkä mustikat jo valmiiksi massan joukkoon, kun nyt pistin päälliset vasta aamulla :) Ja pakko kokeilla luumuilla, kanelilla ja kardemummalla! Taidan olla vähän sitä joukkoa, joka laittaa purkkiin ihan mitä vaan kaapista löytyy..

Kesähaaveiluja

No niin, nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelen taas pitkästä aikaa kuulumisia. Monena päivänä olen avannut Bloggerin, ja sitten vain hyytynyt sen kirjoittamispuolen suhteen.  Pitäisi tsempata.

Kevät ja kesä on ollut töitä. Paljon töitä. Ja tekemisen flow-fiiliksiä kotona. Herkullista ruokaa, ystäviä, kahvitteluhetkiä, saunomista ja kaikenlaista. Työpaikan virkistyspäivä Herrankukkarossa, ystävän poikien synttärit Eurassa, grillailuja anopin uudessa paviljongissa, ikkunaremonttia, sisustussuunnitteluja, kesälomasuunnitelmia (jotka uskomatonta kyllä, ovat vieläkin ihan avoinna!)...

Treenaamisen suhteen oli keväällä pitkä tauko polven kipuilujen takia ja nyt kesäkuun alusta latailin taas korttini. Silloin vielä ehdin hyvin käydä salilla, nyt olen ollut 1-2 krt/vko, joten tsemppaamista vaatii tämäkin! Onneksi on kesäloma edessä. Paino on junnannut pitkään paikallaan, mutta vapun jälkeen tapahtui jokin turpoaminen ja niitä paria kiloa vieläkin sulatellaan. Paino siis nyt vajaa 75 kg. Ja viime maanantaina aloitin taas Superdieetin! Tosin vähän höllästi olen sen kanssa aloitellut, kun ei ole ollut juurikaan aikaa ruoanlaittoon ja välipalojen nakertamiseen... Noh, rahkaa ja mansikoita tässä kyllä syön parhaillaankin ;) Jos ei oteta huomioon, että teen kanssa on pari Punnitse & Säästän luumusuklaata, niin hienosti menee..

Eilen nosti päätään haave Indonesiasta ja ilta menikin lentoja ihmetellessä. Ehkä ehkä ehkä. Ikkunaremonttiin on kyllä hyvin mennyt rahaa, olohuone pitäisi tapetoida / maalata ja sauna käsitellä, ulkosauna myös hieman pintaremppailla.. eli rahanmenoa on riittävästi. Mutta ei se niinkään ole se suurin ongelma. Reissailu on vain järjestelykysymys ;) Etenkin kun lomapäiviä on vielä käyttämättä!

Ehkä tästä täytyykin sukeltaa taas matkoja ja lentoja selailemaan......

Kuuleeko kukaan?

Tänää tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että on pakko kirjoittaa, purkaa ajatuksia ja sanoja paperille. Ollut kiirettä, eikä se kiire aina ole hyvä asia. Pitäisi olla aikaa muuhunkin. Paljon ollut viime aikoina asioita mielessä, joten keskittyminen ollut jossain ihan muualla kuin kuntoilussa, terveissä elämäntavoissa ja harrastuksissa. Ehkä nyt keväällä niillekin jää enemmän aikaa.

Tänään on ollut sellainen olo, että ihminen on yksinäinen saari. Ystävillä on omat kiireiset menonsa ja tuntuu olevan vaikea saada aikaa järjestettyä, ja toisaalta harmittaa usein itse olla se aktiivinen osapuoli. Voisiko joku muu välillä järjestää illanistujaiset, pyytää yksille tai ehdottaa, että mentäisiin vaikka johonkin keikalle? Itsellä kun ei ole lapsia, niin pitäisi olla mahdollisuuksia tehdä paljon enemmän. Mutta mitä, kenen kanssa, milloin?

Toisaalta olen kiitollinen parisuhteesta. Vaikka toinen välillä ärsyttääkin (joskus vähän enemmänkin!) niin pakko myöntää, että melkoinen kultakimpale on tullut löydettyä  - koska meillä on niin paljon yhteistä ja ollaan niin samalla aallonpituudella. Joskus tuntuu, että sitä on ehkä ulkopuolelle vaikea nähdä. Aika kliseistä, mutta tietyllä tavalla sitä todellakin ollaan toistemme parhaat ystävät. Parisuhteessahan pitää voida ja uskaltaa puhua kaikesta. Meillä on yhteisiä harrastuksia, arvostetaan samoja juttuja ja nautitaan arkisista pienistä jutuista yhdessä. Tehdään ruokaa ja jutellaan henkeviä illalla ennen nukkumaanmenoa. Nyt kun nähdään toisiamme vähemmän niin sellaisia asioita tulee enemmän mietittyä.

Mutta maallisempiin juttuihin. Paino huitelee nyt alimmillaan vähän vajaassa 73 kg:ssa, tänään 72,9 kg. Tuntuu, että joku turvotus jäänyt päälle enkä saa kuria syömisiin. Kylmiä takatalvi-iltoja ollaan vietetty ehkä turhan usein herkkujen parissa ja viikonloppuisin ollaan käyty ulkona syömässä. Uutta sotasuunnitelmaa kehitellen! Pidin 2 vkoa salitaukoa ja eilen taas suuntasin salille. Silti oli puhti vähän poissa. Täytynee pitää huhtikuussa vielä salitaukoa ja keskittyä stressitekijöihin, sitten taas uudella energialla kesäkuntoa kohti.

Kesälomasuunnitelmia tehden,
Susanna

Jumittaa, jumittaa...

Pian kuukausi aikaa Vilman kuolemasta. Ei ole jaksanut kirjoittaa, ollut jotenkin haikea olo, paljon (työ)kiireitä ja kaikenlaista sekalaista. Liikaa häslinkiä. Paino joulun aikana pysyi suht samoissa, uutena vuotena pääsi nestettä kertymään (vaikken edes juonut mitään!) ja sitten hitaasti, mutta vakaasti ollaan taas päästy samoihin lukemiin kuin ennen joulua. Pitäisi päästä taas hommaan takaisin, mutta MENKAT, turvotus ja runebergintortut. (Mähän siis voisin menkkojen aikaan syödä vaikka pahvia, kaikki menee!)

Eli joo, paino kävi 72,3 kg:ssa viime viikolla, mutta nyt menkkojen alkaessa paino oli tänä aamuna jotain yli 73 kg. Miksi pitää edes käydä vaa'alla menkkojen aikaan, ihmettelen? Miksei voisi siksi ajaksi laittaa vaakaa kaappiin ja odotella, että turvotus helpottaa?

Olen päässäny pyöritellyt uutta Dieettiä. Toisaalta en koe sille nyt olevan tarvetta, kun olen sinänsä ollut ihan tyytyväinen kehitykseeni nyt. Olen käynyt viikosta riippuen 2-4 kertaa salilla, ja nyt aloitin sunnuntaisin käymään pilateksen alkeiskurssilla. Vihdoinkin lumitilanteen parannuttua olen aloittanut rakkaan harrastuksen eli hiihtämisen. Nyt tosin käynyt vain testailemassa, mutta toivottavasti ensi viikolla pääsen sutimaan laduille vaikka joka päivä, kun J on iltavuorossa ja mulla tylsät illat edessä.

Ruokapuoli on nyt ollut edelleen hyvin hallussa, ja aamupalat ovat olleet varsinaista herkuttelua. Ja terveellisesti! Aamuisin syön usein puuroa (kaurapuuro tai neljänviljan, osa ruishiutaletta) raejuuston ja mehukeiton kanssa, tai pirtelön, jossa miksattu kaikenlaista mitä kaapeista löytyy - ja pakastimesta! Onneksi kerättiin innoissamme kesällä marjoja sukulaisten pensaista, nyt niistä on ollut hyötyä ja rahaakin säästynyt melkoisesti! Mustikoita, puolukoita, karviaisia ja viinimarjoja.. :) Tässä vielä muutama kuva mitä on tullut mässäiltyä, uutena tuttavuutena myös chia ja proteiinipannarit!

Huomenna on ystävän muksun kastejuhla, johon leivottiin tänään macaroneja; vaaleanpunaisia pätkis- ja keltaisia sitruunatäytteellä. Eivät onnistuneet ihan niin hyvin kuin mitä viimeksi, mutta herkullisia ne oli silti! Mulla taitaa olla jonkun sortin tankkausviikonloppu meneillään ;) Illalla käytiin anoppilassa syömässä karjalanpiirakoita ja runebergintorttuja, ja nyt illalla saunotaan, katsotaan leffaa ja napostellan pomeloa ja sipsejä dipin kera! Herkutteluviikonloppu!


Ps. Sain ruusuja! :)

Vilma

Suurin huokauksin lähti tammikuu käyntiin. Viime lauantaina  eli 10.1.2015 meidän Vilma-kissa kuoli yllättäen luultavasti aivokasvaimeen tai johonkin muuhun aivoissa tapahtuneeseen muutokseen. Tätä ei osattu yhtään odottaa ja niin yllättäen se iski, ettei sitä oikein vieläkään ymmärrä. Että toinen on poissa kokonaan, meidän harmaahiiri.

Vilma sai aamulla epilepsiakohtauksen, jonka jälkeen palautui vielä normaaliksi. Arvottiin siinä mitä tehdään, lähdetäänkö päivystykseen vai mitä tehdään, kun tulikin jo toinen kohtaus. Eikä se sitten oikein ohi mennytkään. Vilma pissasi alleen, kuolasi, kramppasi, tärisi ja raapi. Pidettiin sitä hupparin kanssa lattiaa vasten paikallaan, ettei pieni loukkaisi itseään. Saatiin se laatikkoon ja lähdettiin tuhatta ja sataa ajamaan Turun Eläinsairaalan päivystykseen. Soittelin vielä pari minuuttia ennen saapumista, että nyt tullaan ja kiireellä, että päästäisiin suoraan sisälle. Päässä jo humisi se ajatus, ettei Vilma parane ja tule meidän kanssa elävänä kotiin, niin huonona oli kun päästiin perille. Pienen hengitys lamaantui kun sai jotakin rauhoittavaa lääkettä, ja Vilma piti lopettaa melkein saman tien.
ITKU. Kyyneliä vastaanottoaulassa, autossa ja kaikkialla sen jälkeen.
Vaikea ymmärtää, että voi menettää jonkin noin yllättäen.

Julmasti.


Mietin yhtenä päivänä, että ilman synkkää poissaoloa voisin kuvitella lauantaisen tapahtuneen jollekin toiselle henkilölle, niin kuin sen olisi kirjasta joskus lukenut. Kaikki tapahtui niin kiireellä ja niin yllättävästi, ettei paniikki paljon jättänyt selkeää muistikuvaa.

Sitten jostain tulee muistikuva Vilmasta, pieni ajatus, hetki, muisto. Ajatus miten silitän Vilman päätä ja sen pää tuntuu niin paljon pyöreämmältä kuin muiden kissojen. Keuhkot tyhjenevät, tuntuu kuin rutistuisivat paperimytyksi ja on vaikea hengittää. Muistaa että se on todellisuus, ettei toinen enää ole täällä, kotona. Ja sitten taas ne kyyneleet.

Kuka nyt jynssää toisia kissoja pesee, on meidän lauman yhdistävä tekijä? Kuka nukkuu yöllä tyynyn vieressä ja tuijottaa vieraita? Kuka raapii kissanhiekkalaatikolla, kun ei osaa peittää ja heittelee pehmopalloja, kantaa Ikean leluhiirtä?

On ikävä.