Surullinen päivä

... juu, tänään ei paljoa hymyilytä. En tarkalleen tiedä miksi. On ihan liikaa ajateltavaa ja murehdittavaa. Silti just nyt ei millään jaksaisi murehtia, mutta silti jotkut tietyt asiat painaa mielessä ihan liikaa. Etenkin nyt, kun mulla oli eilen ensimmäiset kynttiläkutsut ja kaikki siihen liittyvä tuo paljon stressiä, kun on niin paljon kaikkea muuta meneillään. Paljon kaikkea.

Ja jotkut asiat vaan harmittaa, etenkin se miten sokeita ihmiset voi olla tai millainen asenne niillä on. Joskus tuntuu, että joihinkin ihmisiin olisi vaan parempi ottaa etäisyyttä - ja niin olen tehnytkin. On parempi keskittyä niihin hyviin, vahvistaviin ja kauniisiin asioihin, mitä elämässä on eikä murehtia sellaista, mitä ei todellisuudessa edes ole olemassa. Sama pätee myös moneen muuhun asiaan, jotka on mun mieltäni vaivannu tässä syksyllä.

Ensi vuonna täytyy tehdä päätöksiä. Suuria, pieniä, merkittäviä, tärkeitä, ihmeellisiä, uusia. Odotan niitä jo innolla, etenkin sitä että kaikki pienet asiat järjestyy.

Opinnäytetyön alkutaivalta

Työtuntimääriä, sepustuksia, tiedonhankintaa, kirjalistoja, stressiä, muistivihkoja, kansioita, kyniä ja vihreitä ajatuksia. Sitä kaikkea on opinnäytetyö. Eikä mitenkään negatiivisessa mielessä siis, tänään on ollut ihan hyvä päivä koko projektin suhteen ja kokonaisuus alkaa selkiintyä. Pikkuhiljaa. Tajusin tänään miten laajan aiheen olen opinnäytetyökseni valinnut, mutta niin.. luulen siitä silti selviytyväni kunnialla.

Löysin tänään paljon hyviä kirjoja, jotka aion huomenna käydä kirjastosta lainaamassa - sekä opparin aiheeseen liittyen, että tutkielman / opinnäytetyön tekemiseen. Saas nähdä miten paljon saan kirjastosta hyötyä irti. Olen jotenkin ihan hukassa sen suhteen, että pitäisi oikeasti aloittaa tuo kirjoittaminen. Toisaalta kun katselen toisten valmiita opinnäytetöitä ja toisaalta oman tutkimukseni sisältöä, ei urakka tunnu lainkaan mahdottomalta tai vaikealta. Se vaatii vain loputtomasti suunnittelua ja asioiden järjestyksessä pitämistä.

Syksy on kiirettä täynnä - ja toisaalta taas ei. Saa ainakin itse sumplia aikataulut juuri sellaisiksi kuin itse haluaa, ja tehdä työtä omalla tahdillaan. Projektihommat on niin tätä, aina sellainen syyllisyys että voisi olla tehokkaampi, parempi, nopeampi, viisaampi, ennakoivampi... kaikkea. Teen jotain koko ajan, ja silti voisin tehdä enemmänkin. Iltaisin, viikonloppuisin. Sairaus, josta toivottavasti pääsen alkukeväästä eroon? Onneksi joskus osaan irtautua töistäkin, ettei pakkomielle vie 24/7. Se on joskus hyvä osata laiskotella.

Mulla on päässä tuhat ja yksi ideaa siihen liittyen mitä haluaisin keväällä tehdä. Olisi jotenkin hienoa lähteä opiskelemaan maantieteitä tai ympäristötiedettä, mutta toisaalta jotenkin kaipaan varmaan tämän urakan jälkeen taukoa opiskelusta - ja sitä ah, niin arvokasta työkokemusta ja elämäntuntemusta. Marraskuussa aloitan yhden uuden järjestöhomman, joten sitä kautta varmasti saan paljon irti.

Lähetin eilen kehitettäväksi valokuvia reissusta. Päähän tuli kummallisia, sekavia ajatuksia. Mietin aina uudestaan ja uudestaan, että jos saisin saman valinnan tehdä, niin lähtisinkö uudestaan. Eräs toinen harjoittelija ei lähtisi - minä olen siinä rajalla, tekisinkö toisin. Ehkä tekisin. Mutta silti myös lähtisin. Luulen, että tekisin vain asiat hiukan eri tavalla, että saisin reissusta mahdollisimman paljon irti ja oppisin siinä samalla. Noh, silti nuo valokuvat tuntuivat herättävän positiivisia ajatuksia, kaipuuta takaisin Afrikkaan. Ei Senegaliin, vaan Afrikkaan. Ja sitten sitä ajatellessaan tuntee jo sen tukalan sadekauden kosteuden ja kaiken...

Joskus sitä on ikäväkin.

Kaikkein oudoimmalta tuntuu tiedostaa, ettei ole enää sama ihminen kuin puoli vuotta sitten ja eräs suomalainen oli ihan oikeassa sanoessaan, että tulen ihan eri ihmisenä takaisin. En vain usko, että juuri nyt kukaan sitä erilaisuutta huomaa - ehkä ei edes halua huomata, halua kysyä, halua miettiä. Parempi vain ajatella, että se on sama Puunhalaaja kuin aina ennenkin. Ei se silti ole.

Vaaleanpunaisia ruusuja sadepäivän isoksi

 Eilen taas oli haikea olo, kun naapurin pariskunta toi etupihalle uuden perheenjäsenensä, pienen mustan koiranpennun, ja ulkoiluttuvat sitä hetken tuolla syksyisten lehtien lomassa. Tuntuu vieläkin tyhjältä, kun tiedän ettei tulla ikinä sellaista karvapalleroa saamaan. Allergian takia. Ajatus vaatii vielä tottumista, mutta tällä hetkellä koirien näkeminen vain itkettää.

Avokki toi piristykseksi kimpun vaaleanpunaisia ruusuja, salkkaria ja... kyllä, muikkuja. Paistoi niitä iltapalaksi. Osaa se välillä yllättääkin.

Hei muuten, mun piti aikaisemmin mainostella, että ostin tälläisen kristallideodorantin. Olen sitä nyt muutaman kerran jo kokeillut, ja olen rakastunut tuohon tuotteeseen ihan totaalisesti. Laitan vielä myöhemmin kommenttia miten testing, testing tuon tuotteen kanssa on mennyt :)

Salitreeniä ja linssikeittoa!

... on päivän teema. Kävin aamulla nyt VIIMEINKIN siellä kuntosalilla, johon en ole saanut aikaiseksi mennä, ja pidin kyllä paikasta tosi paljon. Vähän vaan oli epämääräinen olo, kun en osannut kaikkia laitteita käyttää (miks aina jokaisella kuntosalilla on niin erilaiset laitteet?!) ja paikat oli hakusessa. Oli kyllä rento ja viihtyisä paikka, joten kyllä sinne voisi joskus muutenkin eksyä - pari viikon lahjakortti vielä ois käyttämättä ;) Heh. Ihan kiva välillä kuntoilla muuallakin kuin kotona yksinään.

On kyllä nyt energinen olo. Eilen kuubalaisia tansseja ja tänään perinteinen kuntosalitreeni hierovine tuoleineen. On nyt Puunhalaaja tyytyväinen. Illalla vielä lenkille, niin päivä on täydellinen.

Hmm? Eksyin NetAnttilan sivuille ja huomasin, että lapsille on myynnissä omia kuntoilulaitteita.. Kaikella ne rahastaakin. Kuntopyörä ja painonnostopenkki? Lapsille asetetaan kauheita paineita ja kauneusihanteita jo pienestä asti, ja sitten ihmetellään miksi nuoret ovat ahdistuneita ja kokevat paineita niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Ymmärtäisin, jos nuo laitteet olisivat kuntoutusta varten ja oikeasti hyvälaatuisia, mutta mikä ihmeen järki noissa nyt sitten on? Jos lapsella on esimerkiksi ylipainoa, niin ennemmin miettisin mikä lapsen ruokavaliossa on vikana ja saako hän normaaleista harrastuksista tai leikeistä tarpeeksi liikuntaa, enkä ihan heti ensimmäiseksi olisi ostamassa kuntopyörää...... Anna mun kaikki kestää.

Mä niin haluan kokeilla jotain uutta liikuntalajia - tankotanssia? ;)

Ulkona on ihan kummallinen ilma. Rakeita tulee, tummia pilviä, ja silti tosi aurinkoista. Mitäköhän sitä illalla keksis? Huomenna pitäis mennä Mynämäelle laittamaan autoa...

Niin, mulla on AUTO nykyään! :P

Stressitöntä aikaa?

Kävin eilenkoululla pitkästä aikaa katsomassa olisiko siellä jotain opiskelun arvoista. Eipähän tuo kurssi ollut miksikään muuttunut, yhtä turha kuin ennenkin. Lähdin pois ja tulin kotiin, yritin taas tehdä töitä, mutta sitten muistin että piti välillä ihan vaan olla ja rentoutua. Kuitenkin, tuntuu hyvältä että nyt lopetin viimeinkin sen kurssin, koska en saa sen sisällöstä mitään irti ja se on surullinen riekale jostain sellaisesta, jonka piti olla mielenkiintoinen aihe. Olen niin pettynyt. Silti tuntuu hyvältä, että nyt tein päätöksen.

Keskityn vain olennaiseen.

Vaikka tuon pitäisi olla itsestäänselvyys.

Tänään olen tehnyt töitä, kokkaillut herkullista kasvisruokaa,  kirjoitellut aiheseminaarin esseetä ja koittanut saada kaikenlaista hyödyllistä aikaiseksi. Pieni stressintunne painaa takaraivossa, mutta onneksi ei pahasti.

Syksy <3 Mulla on niin ihana aavistus joulusta ja ensi vuodesta, odotan niin innolla kaikkea mitä on tulossa. Yeah.

Ja tänään illalla taas pitkästä aikaa kuubalalaisia tansseja <3

Työnarkomaani?

En halua lukea sähköposteja varmaan 50 kertaa päivässä.
En halua lauantaiaamulla lukea sähköpostia ja tehdä loputonta "things to do" - listaa.
En halua kuluttaa iltojani tekemällä harjoitteluraportteja.
En halua tehdä illalla työjuttuja, en nyt enkä tulevaisuudessa.
En halua täyttää kalenteriani pienillä muistutuksilla, jotka stressaavat.
En halua ahdistua joka päivä tekemättömistä asioista.
En halua suunnitella ajankäyttöäni melkein minuutin tarkkuudella.
En halua murehtia miten paljon vielä kestän kiirettä.
En halua suunnitella mitä voisin tehdä enemmän.

Missä menee normaalin ja työnarkomaanin raja?
Miten voi yhdistää työn ja vapaa-ajan?

Haluaisin pyhittää ajan iltakuudesta eteenpäin muulle kuin koululle, työlle tai järjestöhommille. Haluaisin voida istua teemuki kädessä, jättää läppärin makuuhuoneeseen työpöydälle ja mennä lenkille, ja sitten katsella jotain hyvää leffaa avokin kanssa. Haluaisin voida fiilistellä syksystä ja omasta asunnosta. Tehdä kotitöitä vailla syyllisyyttä siitä, etten tee mitään tuottavaa. Haluaisin olla ajattelematta mitään. Haluaisin rentoutua piikkimatolla ja hankkiutua eroon ainaisista päänsäryistä.

Joskus ahdistaa olla tunnollinen, perfektionisti. Pitäisi saada vielä monta asiaa hoidettua, niin SITTEN voisi rentoutua. Ja sitten aina onkin tuhat asiaa lisää hoidettavana eikä ikinä ole aikaa. Tai sitten varastetaan aikaa viikonlopulta.

Ihan kummallinen viikko tämäkin. Jotenkin on niin hyvät fiilikset kaikesta ja sitten taas ahdistaa kaikki tekemisen ja tekemättömien asioiden määrä. Pitäisi osata rentoutua ja viettää sitä kuuluisaa vapaa-aikaakin. Nythän sitä sentään teoriassa pitäisi ollakin.

Ehkä nyt laitan läppärin pois ja tuijottelen aivokuolleena telkkaria. Kävin illalla kaverin ja avokin kanssa lenkillä ja nyt on olo uudistunut. Mietityttää vain.

Jokainen kissa on maailman kaunein

 ... ja meidän kissat on kyllä hyviä posettamaan.
Kumpikin omalla tavallaan.

Perjantaina aloittelin opinnäytetyön parissa ja tuntuu, että aikamoinen urakka siitä tulee. Mistä aloittaa, mistä lopettaa? Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen ja itselle tärkeä, joten toivon saavani työn kunnialla loppuun. Hyvä arvosana tietenkin on plussaa.

Tämä viikko oli ihan liian kiireinen, siis jollain oudolla tavalla. Tekemistä oli vähemmän kuin normaalisti, mutta silti kaikki stressi tuntui torstaina illalla laukeavan jotenkin todella oudolla tavalla. Ahdisti, hermostutti.

Perjantai menikin sitten ihan samoilla linjoilla. Onneksi nyt on saanut ottaa viikonlopun rennosti! Herättiin aamulla laiskasti, syötiin aamupalaa, luettiin lehteä ja yksinkertaisesti oltiin ilman mitään sen ihmeempää tekemistä. Jussi teki päiväruokaa ja sitten suunnattiin shoppailemaan mun Ensimmäiseen autooni, "Turkoosiin paholaiseen" kaikenlaista remppatarviketta. Tarttui mukaan mulle uudet ihanat juoksukengät ja työmotivaation lisäämiseksi uusi orkidea työpöydälle.

Tuntuu ihan oudolta, että viherpiipertäjä hankkii auton. Tosin talviauto se vain on, ei siitä sitten tiedäkään miten kauan se on meillä käytössä. En ole ikinä autoa omistanut, joten sinänsä jännittää että miten paljon rahaa siihen mahtaa upota ja miten kalliiksi vakuutukset sun muut loppupeleissä tulevat. Noh, onneksi ei todellakaan ole kovinkaan kallis auto kyseessä.

No niin, lauantai ja lauantain tekemiset.
Huomenna kebabia ja rajattomat mahdollisuudet käyttää sunnuntai juuri niinkuin itse huvittaa.
Kalastaman, metsäretkelle, valokuvaamaan?

Hah, mua vieläkin ihmetyttää miten Jussin kanssa saatiin karkkipusseille grammalleen sama paino, vaikkei edes katsottu miten paljon karkkeja toinen oli saanut kasaan ja mä vielä lopetin karkkien rohmuamisen Jussia ennen ;) Sattumaa?

Päivän piristys

Jatkumo

Sattumalta grammamäärät täsmälleen samat!