Miksei kevät voi olla kaikille aurinkoista?
Tuntuu, että lähipiirissä on ihan liikaa murheita. Vaikea antaa oikeita sanoja, sanoa oikeita asioita.
Tänäänkin töissä yksi tyttö kysyi, onko eläinten kuoltuaan hyvä olla.
Kyllähän niiden on, itselläkin on monta eläintä kissojen ja koirien taivaassa. Siellä ne herkuttelee ja tekee kepposiaan kaiket päivät. Niillä on siellä hyvä olla.
Ja sitten tulee tekstari, että oma sukulainen on kuollut. Ja kotiin saapuessa on pian edessä viesti, että Afrikassa eräs tuttu ihminen on kuollut. Kahdeksan lapsen isä. Tuntuu tyhjältä. Vaikealta. Huonolta. Olen huono lohduttamaan, olemaan tukena. Joskus on helpompaa vain vältellä asioita, ajatella kaikkea muuta. Ja onhan se helppoa, hukuttaa ajatukset muualle. Töihin, opiskeluun, mihin vain.
Mutta jääkö tunteet tukahduttamalla jotain painamaan mielen syövereitä?
Ja toisaalta miten niitä tunteita oikeasti pitäisi käsitellä? Jokainen kai omalla tavallaan. Vai jääkö vain tyhjä tunne rintaan?
Tänään on ollut kevään ja talven toivottavasti jo viimeinen taistelu, ja omatkin ajatukset tuntuvat olevan yhtä myräkkää. Vaikea keskittyä mihinkään. Etenkään tenttimateriaaleihin. Taitaa jäädä koko tentti tekemättä.
Piristän itseäni ajattelemalla tulevaa viikonloppua ja tulevaa kesää. On ikävä ystävää, joka tekee tänä viikonloppuna muuttoa, mutta avokin synttäreiden takia en pääse hänelle avuksi. Toivottavasti nähtäisiin pian. Omistan hänelle tämän päivän onnelliset ajatukset, toivottavasti ne telepaattisesti päätyvät perille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti