Rankka viikko

Huh, henkisesti ja fyysisesti erittäin rankka viikko takanapäin ja nyt koitan hengitellä rauhassa ja hengähtää, keskittyä rauhallisesti opinnäytetyöhön, mutta stressaamatta. Oon ollu henkisesti ihan puhki, koska muutama yllätys hyppäsi silmille ja sai ahdistumaan pahasti - kun kyse oli jostain läheisestä ihmisestä. Joitakin asioita on vaan erittäin vaikea uskoa, tai ymmärtää. Ei sitä voi edes ääneen sanoa... tai ajatella.

Unohda, unohda.

Mutta niin. Eilen oli vaikea päivä ihan täysin toisesta syystä. Käytiin avokin äidin luona ja koirakuume taas iski päälle hetken tauon jälkeen. Ei me voitaisi tähän kämppään edes ottaa koiraa (liian vähän tilaa yhdistää kaksi kissaa + koira, ja toisaalta se ettei vuokranantaja pidä koirista), mutta harmittaa se ajatus, ettei voida luultavasti ikinä ottaa koiraa avokin allergian takia. Ihan siksikin, ettei se ole reilua koiraa kohtaan, jos se sitten jouduttaisiinkin taas siirtämään uuteen kotiin, kun allergiaoireita ilmestyisi. Se on aina iso JOS.

Avokin äidillä on yksi pentu vielä jäljellä. Yksi perhe palautti sen siksi, että tyttärellä (noin 18v.) oli jotain henkisiä ongelmia ja ahdistui ollessaan yksin kotona koiranpennun kanssa eikä perhe siksi uskaltanut enää pitää sitä, vaan toi sen takaisin kasvattajalle. Harmi sinänsä, koska perhe vaikutti muuten tosi täydelliseltä ja vastuuntuntoiselta. Toivottavasti pentu saisi uuden kodin jostain, kun se on niin ihana persoonallisuus. Rakastuin siihen eilen ihan totaalisesti. Siinä olisi jollekin lapsiperheelle ihana koira, jonka kanssa voisi halutessaan käydä näyttelyissäkin, kun on niin kauniin mallinenkin. Jos mulla olis omakotitalo, niin ryöstäisin ton kultsun mukaani saman tien <3 Harmi vaan, että kun tuo on "palautettu" pentu, niin ihmiset heti kuvittelevat, että koirassa on jotain vikaa... joutuu pentu kärsimään sen takia, että nämä ihmiset eivät olleet miettineet koiranhankintaa ihan loppuun asti.. :(

Mutta niin, täytyy keskittyä kaikkeen hyvään mitä elämässä juuri nyt on eikä murehtia sellaisia asioita, joille ei juuri nyt voi mitään. Täytyy oppia joskus rentoutumaankin.

Kaksi ensimmäistä kuvaa viime talvelta, muut otettu myöhemmin:

Tessa-neiti nauttimassa kylmästä aamusta parvekkeella

Vilmaa pelottaa kylmä parveke!

Kynttiläsomiste, johon rakastuin ihan totaalisesti. Parempi kuva tulossa!

Testikausi. Tätini opiskelee yrttiterapeutiksi (sille oli joku hieno nimitys, joo) ja mä toimin koekaniinina! Hb aloittaessa 121, tavoitteena päästä luovuttamaan verta maaliskuussa, plus saada tulehtuneet finnit kasvoista pois.

Äitini kissa Osku, entinen villikissa, nykyinen Hellyydenkipeys