This is sooo hard. En tunne mitenkään, että oppari ois jotenkin vaikea tai että olis minkäänlaista tyhjän paperin pelkoa tai opparimörköä liikkeellä, mutta silti jotenkin ahdistaa. Ehkä eniten lähdemerkinnät, viittaukset ja se, että pitäisi oikeasti saada jotain elämää suurempaa aikaiseksi. Asetan itselleni riman uskomattoman korkealle, ja sitten se ahdistaa, mutta silti ei voi yrittää yhtään vähemmän. Haluan kuitenkin työstäni hyvää palautetta ja kunnollisen arvosanan. Jotenkin toivon, että tämä vaihe elämästä olisi pian takana päin ja päivästä erottuisi selkeä aika työlle ja toisaalta myös vapaa-ajalle.
Toisaalta tästä pitäisi nauttia, kun saa tehdä töitä oman aikataulunsa mukaisesti ja saa vielä olla opiskelija. Jollain tapaa se on erittäin luksusta. Jopa sen verran, että mulla on valtti takataskussa: voin jäädä kouluun vielä yhdeksi vuodeksi, jos en keksi keväällä itselleni mitään hyödyllistä tekemistä tai saa unelmieni työpaikkaa.
Eilinen pettymys vieläkin kolkuttelee takaraivossa, mutta toisaalta olin kuitenkin jollain tapaa osannut varautua. Miettiä, että kyllä sitä voisi oikeasti oppariinkin keskittyä ja jättää ne reissaamiset myöhemmäksi. Olisin silti kyllä niin halunnut nähdä Sambian. Ehkä jonain päivänä. Toinen pettymys sitten sen suhteen, että Jussi ei vielä saanutkaan oppisopimuspaikkaa, vaikka hetken näytti jo niin hyvältä. Tämä viikko ei ole meille kovinkaan armollinen.
MUTTA ainakin oon tänään saanu tosi tehokkaasti kirjoitettua opparia eteenpäin, siis "alustavia luonnoksia". Laitoin läppärin kiinni ja kynän käteen, ja sitten sitä tekstiä alkoikin syntyä paperille kuin itsestään. Mahtavaa! Ehkä joskus parempi jättää läppäri sivuun ja keskittyä vain ajatuksenvirtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti