Työnarkomaani?

En halua lukea sähköposteja varmaan 50 kertaa päivässä.
En halua lauantaiaamulla lukea sähköpostia ja tehdä loputonta "things to do" - listaa.
En halua kuluttaa iltojani tekemällä harjoitteluraportteja.
En halua tehdä illalla työjuttuja, en nyt enkä tulevaisuudessa.
En halua täyttää kalenteriani pienillä muistutuksilla, jotka stressaavat.
En halua ahdistua joka päivä tekemättömistä asioista.
En halua suunnitella ajankäyttöäni melkein minuutin tarkkuudella.
En halua murehtia miten paljon vielä kestän kiirettä.
En halua suunnitella mitä voisin tehdä enemmän.

Missä menee normaalin ja työnarkomaanin raja?
Miten voi yhdistää työn ja vapaa-ajan?

Haluaisin pyhittää ajan iltakuudesta eteenpäin muulle kuin koululle, työlle tai järjestöhommille. Haluaisin voida istua teemuki kädessä, jättää läppärin makuuhuoneeseen työpöydälle ja mennä lenkille, ja sitten katsella jotain hyvää leffaa avokin kanssa. Haluaisin voida fiilistellä syksystä ja omasta asunnosta. Tehdä kotitöitä vailla syyllisyyttä siitä, etten tee mitään tuottavaa. Haluaisin olla ajattelematta mitään. Haluaisin rentoutua piikkimatolla ja hankkiutua eroon ainaisista päänsäryistä.

Joskus ahdistaa olla tunnollinen, perfektionisti. Pitäisi saada vielä monta asiaa hoidettua, niin SITTEN voisi rentoutua. Ja sitten aina onkin tuhat asiaa lisää hoidettavana eikä ikinä ole aikaa. Tai sitten varastetaan aikaa viikonlopulta.

Ihan kummallinen viikko tämäkin. Jotenkin on niin hyvät fiilikset kaikesta ja sitten taas ahdistaa kaikki tekemisen ja tekemättömien asioiden määrä. Pitäisi osata rentoutua ja viettää sitä kuuluisaa vapaa-aikaakin. Nythän sitä sentään teoriassa pitäisi ollakin.

Ehkä nyt laitan läppärin pois ja tuijottelen aivokuolleena telkkaria. Kävin illalla kaverin ja avokin kanssa lenkillä ja nyt on olo uudistunut. Mietityttää vain.